Visuaalisesti herkullisen ylilyöty ja näyttävä Bayonetta 2 on ylistetty peli, mutta joillekin on epävarmaa, mistä näkökulmasta sitä pitäisi katsoa. Paste-lehden Maddy Myersin mielestä se ei ole olennaista ja nk. “miehen katse” on huono argumentti tätäkin peliä arvioidessa. Tämä käynee hyvin pelin arvostelusta.

“Bayonetta 2 is a comedy game; the camera loves Bayonetta’s butt; Bayonetta herself often appears to be ‘performing’ for someone, by posing in a sexual sense, but it’s never entirely clear towards whom: the player, advancing enemies, or herself? The reason this distinction doesn’t matter to me, though, is because the story doesn’t attempt to humiliate Bayonetta.”

Polygonin Ben Kuchera arvostelee kovin sanakääntein Ubisoftin viimeaikaisia tekoja erityisesti journalistin näkökulmasta. Kuten moni on jo aikaisemmin saattanut lukea, Assassin’s Creed Unityn arvostelukielto (embargo) purettiin vasta kun peli oli ollut kuluttajille saatavilla jopa 12 tunnin ajan. Suurin osa pelien julkaisijoiden asettamista arvostelukielloista on järkeviä ja hyödyllisiä, mutta ylilyönneiltä ei voida välttyä. Reaktiot Ubisoftin toimia kohtaan ovat olleet niin voimakkaita, että Forbesin Paul Tassi julisti Ubisoftin uudeksi EA:ksi.

“There’s no valid reason for a review embargo such as this; it’s blatantly anti-consumer and likely designed to get the first rush of hardcore fans into the stores to buy their copies of the game before the reviews hit. We learned about the embargo last week.”

Pelikritiikkiä parempi asia maailmassa ovat vain kriittiset pelit. Gamasutrassa listattiin 12 kriittistä peliä, jotka sanomansa välittääkseen kulkevat rohkeasti vastavirtaan omaperäisillä ideoilla yksinkertaisista toteutustavoistaan huolimatta. Kaikki pelit ovat ilmaisia, joten kokeile niitä ja kerro suosikkisi.

“Game culture (both the creating and consuming sides) need critical games. Games that take accepted interactive media conventions and turn them inside out.”

Pelit käsittelevät usein huumausaineiden käyttöä ja tapa, jolla pelit suhtautuvat niihin on ollut yhteiskuntamme moraalia vartioivien kirjoittajien peitsi. Vicen Keza MacDonaldin mielestä huumeet kuvataan peleissä kuitenkin huonosti. Milloin viimeksi pelasit peliä, jossa huumerikollisuus tai huumeiden käyttö kuvattiin kainostelematta?

“Throughout video game history, drugs and sex have essentially been used by developers to say, “LOOK HOW GRITTY AND GROWN UP WE ARE!!”, imbuing games with the kind of maturity that only 13-year-olds actually believe is mature.”

Vielä vähän aikaa sitten eräs rakastetuimmista 90-luvun seikkailupeleistä, LucasArtsin vuonna 1998 julkaisema Grim Fandango, näytti kadonneen iäksi menneiden pelien kurimukseen. Onneksemme Tim Schafer Double Finen johdossa ymmärtää edelleen vaalia kulttuuriperintöä uudelleenmasteroimalla pelin. Kotakun Nathan Grayson haastatteli tekijöitä klassikkopelin matkasta leikkauspöydälle.

“Like, the original versions of films sat in a vault and rotted until Martin Scorsese came along and saved them. With games, they’re out there, and fans who are smarter than us at this stuff have reverse engineered them and taken them apart and made them run again.”

World of Warcraft täytti hiljattain yksittäisen pelin iässä kunnioitettavat 10 vuotta, minkä kunniaksi pelinkehittäjä ja kirjailija Raph Koster muisteli pelin juuria ja nykytilaa. Äärimmäisen suosittu peli on tehnyt tutuksi monelle parisuhteessa elävälle tuskaisan ilmiön nimeltä wowitus, mutta samalla se sekä määritteli että jopa tappoi massiiviset moninpelit genrenä.

“Its influence is such that it now defines the genre it refined. It is the best Diku ever made; the best combat MMO ever made; the thing to which everything like it will ever after be compared. World of Warcraft effectively made MMOs perfect, and in the process, it killed them.”

Viimeisenä Rich Stantonin katsaus Bioshock-sarjaan ja kuinka sen merkitykset poikkeavat vahvasti muista ensimmäisen persoonan toimintapeleistä. Laadun hakemiseksi kannattaa kurkistaa hieman menneisyyden peiliin ja muistaa sieltä kaksi sanaa: Looking Glass.

“All that players ever do in FPS games is follow commands, whether they be from an SAS commander or simply on-screen text, and this moment shows what kind of control the audience has in such worlds. A developer chooses, and the player obeys. In its way this is one of the most self-lacerating themes a game has ever had, with more than a touch of patricide – what of Bioshock’s great predecessors after this?”