Internet on suutahtanut, joten vetäydyimme päämajamme bunkkeriin ja toisin kuin Berliinissä vuoden 1945 huhtikuussa, tulemme sieltä elossa ja hyvin voivina ulos. Yhtäkkiä onkin kolea syksyinen sunnuntai ja lehdet putoilevat puusta. Valmistautukaa miehet, sillä talvi on tulossa.

Alla on muutamia väitteitä ja oletuksia, joita on kohdistettu sekä meihin että pelimedioihin yleisesti kuluneiden viikkojen aikana #GamerGate-skandaalin pyörteissä. Avaamme näitä omalta osaltamme ja pohdimme samalla, miten pelijournalismia voisi kehittää kaikkia tasa-arvoisesti palvelevaan, mutta kuitenkin mielenkiintoiseen suuntaan.

TL;DR: Ei ole syytä uskoa, että pelijournalismi likoaa korruptiossa. GamerGate tarkoittaa hyvää, mutta toimii itse arveluttavin keinoin vetäen uskottavuuspohjan pois liikkeeltä. Pelijournalismi vaatii myös mielipiteitä ja kriittistä näkökulmaa.


“Ahdistelua ei juurikaan ole tapahtunut ilman muutamia yksittäisiä poikkeuksia.”

Ensimmäinen väite tuli vastaan kommenteissa ja on siksi lainausmerkeissä.

Väite on väärin. Pelijournalistien, -kriitikoiden ja -tekijöiden ahdistelu on ollut erityisessä valokeilassa koko skandaalin ajan. Henkilötietojen luvaton levittäminen ja uhkailu eivät rajoitu ainoastaan Anita Sarkeesianiin ja Zoe Quinniin, vaan siitä ovat saaneet osansa myös miespuoliset alan toimijat – siis likipitäen kaikki, jotka ovat GamerGate-liikehdintää kritisoineet tai osoittaneet tukensa edellä mainituille henkilöille. Toimittajia on pommitettu Twitterissä vastenmielisillä kuvilla ja vihaviesteillä, myös suomalaisia, mikä on toki vain pisara meressä. Joka tapauksessa ahdistelu on ollut laajamittaista ja aktiivista. Yksi traagisimmista tapauksista on Jenn Frankin ahdistelu pois pelialalta, josta Domen Miikka Lehtonen antaa oman kommenttinsa kuulua.

Puhuttaessa ahdistelusta luvut eivät kerro mitään, sillä jo muutama ihmisen turvallisuutta tai yksityisyyttä loukkaava teko, jonka yhteisellä asialla marssivat henkilöt tekevät, on raskaasti tuomittavaa. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että myös #GamerGatea on kritisoitu uhkaavin keinoin ja tätä korttia liikkeen kannattajat käyttävätkin paljon. Se ei silti kumoa tosiasiaa, että ahdistelua on tapahtunut.

Väitetään myös, että ahdistelusyytökset toimivat savuverhona, jolla pyritään hiljentämään kaikki kritiikki. On totta, että mediassa tartutaan juuri yksittäiseen osaan koko ilmiöstä, koska eniten puhuttelevan asian käsittely on myös kirjoittajan näkökulmasta kiinnostavaa. Tämä kritiikki on kuitenkin ongelmallista, sillä #GamerGate on omatoimisesti murentanut uskottavuuspohjansa täysin. Pelaaja-lehden Sunnuntaiblogissa Jenni Ahlapuro ottaa hyvin kantaa tapahtuneeseen ahdisteluun ja toteaa lopussa, että “oikeamielisetkin tavoitteet saadaan pilattua niiden valjastuttua paljon naurettavimpiin käyttötarkoituksiin”. Matt Lees puolestaan esittää blogissaan hyvin perustellusti, miksi #GamerGate on liikkeenä epäuskottava.

Liikkeen hyväksi olisi erotella ne vihakampanjoita järjestävät ja tukevat ihmiset aidosti pelijournalismin eettisyydestä huolestuneista rauhallisemmista toimijoista.

Pelijournalistit ovat korruptoituneita ja harjoittavat epäjournalistista toimintaa.

Kyllä, pelijournalistit saavat pelien arviokappaleita sekä oheistuotteita, jotta he voivat tehdä työnsä. Ei, näillä ei ole vaikutusta arviossa esitettyihin mielipiteisiin tai lopullisiin arvosanoihin. Harva peliarvostelija muuttaa mielipidettään sen perusteella, kuinka suuren pehmolelun tai hienon T-paidan on julkaisijalta saanut.

Tiedämme, että #GamerGate liikkeenä pyrkii kitkemään pelijournalismista eettisesti arveluttavat epäkohdat pois, ja se on lähtökohdiltaan hienoa ja kannatettavaa aktivismia. Omalla toiminnallaan sitä harrastavat myös monet pelijournalistit, uskokaa tai älkää. Toistaiseksi näyttöä korruptiosta ei kuitenkaan ole muutoin kuin irrelevanttien kaavioiden ja kuvien perusteella. Nämä kaaviot eivät vielä todista aukottomasti mitään, vaan ainoastaan tekevät hataria oletuksia yhteen suuntaan.

Olemme tutustuneet myös Breitbartin GameJournosPro-listaa käsittelevään sensaatiohakuiseen artikkeliin. GameJournosPro on olemassa ja heidän jäseniin saa halutessaan yhteyden, mutta kyse on puhtaasti postituslistasta tai tarkemmin virtuaalisesta pressiklubista, jossa keskustellaan alan tapahtumista vaikuttamatta siihen, miltä kannalta kukin toimittaja asiaa kirjoittamassaan julkaisussa käsittelee. On totta, että tässä klubissa on toimittajia, joilla on todennäköisesti eripituiset taustat alalta ja täten nuoremmat toimittajat saattavat kääntyä vanhempien kollegoiden puoleen monessakin asiassa. Ei ole kuitenkaan syytä tai näyttöä rehellisesti uskoa, että listalla muodostetaan ylhäältä määrätty konsensus, joka painetaan kirjoittajien mieliin ainoana hyväksyttävänä mielipiteenä. Pikemminkin listan kautta todennäköisesti lähetetään sen jäsenille internetin hauskimmat kissakuvat viikottain.

Peli Legacyssa olemme vastaanottaneet sekä fyysisiä pelejä että digitaalisia Steam-koodeja, joista on paljastunut niin hyviä kuin huonojakin teoksia. Kirjeenvaihto julkaisijan kanssa on käytännössä rajoittunut arviokappaleen pyyntöön ja peliarvion linkin toimittamiseen sähköpostitse. Joissain tapauksissa kirjeenvaihtoa on ollut enempi, kun arvioitava peli ei esimerkiksi syystä tai toisesta lähde toimimaan. Mikäli joillain on epäilyksiä toimintamme puhtauden suhteen, kerromme mielellämme enempikin kirjoitusprosesseista ja -käytännöistämme.

On tärkeää huomata, että moni pelitoimittaja pitää yhteyttä ammatillisiin verkostoihinsa ilman sähköpostilistojakin. Tämä on yleistä varsinkin Suomessa, jossa verkostot ovat loppujen lopuksi pieniä. Näin on täysin mahdollista, että kaksi samasta aiheesta tai pelistä kirjoittavaa ihmistä voivat törmätä toisiinsa ja vaihtaa ajatuksia keskenään. Tässä kohtaa ei voida millään tapaa taata, ettei toisen mielipide vaikuttaisi toiseen. Hyvän kirjoittajan on silti syytä muistaa tuoda arkailematta esiin oma henkilökohtainen mielipiteensä riippumatta siitä, miten muut asiaa katsovat.

Pelijournalistit levittävät valheita ja lokaavat aktiivisesti pelaajia.

Sen lisäksi, että pelijournalismi käsittää tiedon välittämisen, uutisoinnin, peliarvostelut ja -ennakot, se käsittää myös kannanotot pelikulttuuriin ja pelaamiseen. Voimme vääntää kättä loputtomiin siitä, mikä on oikeaa ja väärää journalismia, mutta se tuskin johtaa mihinkään. Journalismin kenttä on niin monimuotoinen, että meidän on hyväksyttävä jopa osa YouTube-videoiden tekijöistä pelijournalisteiksi. Ammattilaisuuden ja harrastelijamaisuuden raja hämärtyy tässä vaiheessa vahvasti, mutta yhteistä kaikille pelijournalisteille on rakkaus peleihin, sillä ovathan he itsekin pelaajia. Miten siis pelijournalistit voisivat jollain tapaa loukata pelaajia, omaa yhteisöään?

Väitteessä on luultavasti viitattu kuuluisaksi nousseeseen toteamukseen “gamer is dead” sekä erityisesti Leigh Alexanderin Gamasutrassa julkaistuun voimakkaaseen kommenttiin aiheesta. Ennen kuin Alexander kirjoittajana tuomitaan, kannattaa lukea myös hänen koostamansa lista asioista, jotka ovat oikeasti arveluttavia peliteollisuudessa sekä tuore Time-lehden verkkosivuilla julkaistu artikkeli seksismistä, valheista ja videopeleistä. Toteamus, että pelaaja on kuollut, on voimakas ilmaisu, mutta se sisältää myös totuuden siemenen. Pelaajaidentiteetti on ollut jatkuvassa muutoksessa koko pelaamisen historian ajan ja se muutos on voimistunut pelien murtautuessa pois nörttiharrastuksesta kohti koko kansan harrastusta. Sanana gamer eli pelaaja ei viittaa enää yksittäiseen sosiaalisesti sulkeutuneeseen nuoreen mieheen tai naiseen, vaan jokaiseen pelejä enemmän kuin tunnin päivässä kuluttavaan ihmiseen. Jopa valtion pääministeri voi hyvin istunnon jälkeen ottaa muutaman erän änäriä ja se on hienoa.

Kriittinen ja vakava pelijournalismi on nostanut päätään mediassa jo vuosien ajan lähtien aina kirjoittaja ja sarjakuvataiteilija Kieron Gillenin New Games Journalism -esseestä. Tämä heijastelee alan kulttuurillista muutosta, sillä enää emme kirjoita vain keskimäärin 15-24 vuotiaille nuorille miehille, jotka arvostavat huumoripitoista ja terävää monimediallista journalismia. Pelaaja voi olla kuka tahansa katsomatta ikään, sukupuoleen tai koulutukseen, jolloin heidätkin on otettava huomioon. Toisaalta tämä vaikeuttaa kohderyhmän määrittelyä raivaten kuitenkin tilaa kriittisemmille analyyseille. Usein kokeillaankin kepillä jäätä, jolloin on selvää, ettei tuote miellytä kaikkia. Sille ei voi eikä pidäkään tehdä mitään.

Esitätte asioita vain omasta näkökulmastanne.

Tämä on totta, koska se on meidän näkökulmamme ja olemme valinneet tässä debatissa puolemme. Puolueellisuutta emme häpeile. Lukijoilta edellytämme silti peruskoulutason medialukutaitoa ja kriittistä suhtautumista lukemaansa tekstiin. Pelisivustoilla ei ole vaateita toimia erehtymättömän ja valaistuneen tiedon majakoina ja jokaisen toimittajan on varattava itselleen oikeus olla väärässä. Itse asiassa on todella pelottavaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka kritiikittä uskoo kaiken, mitä mediassa kerrotaan – heitäkin on valitettavan runsain määrin.

Pelijournalismi on aina subjektiivista ja myös peliarviot ovat mielipidekirjoituksia. Mielipiteiden tulee jatkossakin olla sallittuja.

GamerGate-liikkeen toimintaan on sen jaloista tarkoitusperistä huolimatta vaikea suhtautua objektiivisesti ja tunteettomasti. Olemme olleet pelaajia koko ikämme, parhaat ystävämme ovat pelaajia ja jokainen, jonka ystävä on vaarassa, toimii tämän puolustukseksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Usein tämä johtaa voimakkaasti ilmaistuihin kannanottoihin. Objektiivista ei olisi myöskään olla ottamatta kantaa ilmiöön, sillä silloin ilmaisee välinpitämättömyytensä asiaa kohtaan. Poliittista vaikuttamista on myös vaikuttamatta jättäminen.

Väitteillenne ei ole pitäviä todisteita.

GamerGate on ilmiönä vielä tuore, joten siitä keskustelulle on vaikea rakentaa empiiristä pohjaa loanheiton raivotessa puolin ja toisin. Tällä kirjoituksella pyrimme luomaan valoa aiheeseen mm. linkittämällä ulkoisiin lähteisiin, jotka katsomme olevan tarpeeksi uskottavia referenssejä. Niitä ei ole vielä paljon, mutta niiden määrä kasvaa koko ajan ihmisten keskustellessa ja tutkiessa. Silti liikumme vahvasti mutu-pohjalla, mutta sitä ei ole syytä häpeillä.

Sen sijaan GamerGate avaa pelitutkimuksessa useita mahdollisuuksia niin journalistiikan kuin antropologian parissa ja olisi toivottavaa, että esimerkiksi Game Studies -verkkosivustolla julkaistaisiin lähitulevaisuudessa akateemisia ja vertaisarvioituja tutkimuksia aiheesta. Tällaisella tutkimusartikkelilla on huomattavasti enempi painoarvoa kuin epämääräisesti koostetulla kaaviolla. Ehkä sinä, lukija, kirjoitat vielä sellaisen?

Uhkaatte ihmisiä sensuurilla.

Tältä asia saattaa toisen osapuolen silmissä näyttää. Kannanottoja sensuroidaan siinä tapauksessa, että ne pyrkivät aktiivisesti loukkaamaan yksittäistä ihmistä tai ihmisryhmää, viemään keskustelua tahallisesti sivuraiteille tai ne sisältävät perättömiä ja syyllistäviä väitteitä. Karuna totuutena todettakon, että toisinaan on myös tarpeen sulkea vastapuolen suu, jotta saa oman puheenvuoron.

Kommentointi tämän artikkelin osalta on suljettu, mutta julkaisemme linkin sosiaalisen median kanavillamme. Olette kaikki tervetulleita sinne ilmaisemaan oman [asiallisen] mielipiteenne.

Pitäkää ismit erossa videopeleistä!

Politiikka, erilaiset ideologiat, ismit ja näkökulmat ovat erittäin oleellisia pelien, pelikulttuurien ja pelaamisen ilmiöiden tarkastelussa. Ilman sitä emme voi koskaan odottaa, että pelejä pidettäisiin yhdenveroisena muun kulttuurin, kuten kirjallisuuden, elokuvan ja musiikin kanssa. Feminististä kritiikkiä esimerkiksi käytetään paljon muustakin taiteesta kuin peleistä kirjoittaessa eikä se ole näiden osalta tuhonnut mitään. Siksi onkin kummallista ja lyhytnäköistä väittää sen pilaavan peleistä käytävän keskustelun. Lisäksi moni pelintekijä välittää pelien kautta haluamaansa sanomaa, koska se on kanavana tehokkaampi kuin paikallislehden lukijain palsta. Peli- ja taidekritiikki mahdollistavat tuon sanoman purkamisen ja analysoinnin.

Pelejä voi toki edelleen pelata viihteellisenä ja kasuaalina harrastuksena ja se on täysin hyväksyttävää. Henkilökohtaisesti toivomme kuitenkin, että useampi pelaaja alkaisi tutkia pelaamiaan pelejä syvällisemmin ja keskustelemaan niistä ja niiden merkityksistä. Mitä voikaan sanoa pelistä, joka ei herätä minkäänlaisia ajatuksia? Ainakaan se ei ole hyvä peli.

Miksi tämä on kirjoitettu?

Muutama päivä sitten kirjoitimme Intelin päätöksestä vetää mainoksensa pois Gamasutra-pelisivustolta. Kirjoitus oli tietoisesti kärjistävä ja saimme siitä vihaista lukijapalautetta. Onnistuimme herättämään keskustelua ja ilman tuota keskustelua nyt lukemaasi huomattavasti vähemmän kärjistetympää kirjoitusta ei ehkä olisi koskaan syntynyt. Nyt toivomme, että ajatuksia herää edelleen ja rohkaisemme kirjoittamaan kokonaisia vastineita tälle tekstille, mikäli olet kanssamme eri mieltä. Tutkimus ja keskustelu ovat suurimpia palveluksia, joita pelialalle tällä hetkellä voi tehdä.

Peli Legacyssa kirjoitamme silti jatkossakin vahvoilla mielipiteillä varustettuja kirjoituksia, sillä olemme pelaajia pelaajien asialla. Kaikkia lukijoita ei ole mahdollista tyydyttää samanaikaisesti emmekä sitä tavoittelekaan. Jos otat itseesi kirjoituksistamme, ohita ne. Te muut, tervetuloa lukijoiksemme ja toivottavasti viihdytte seurassamme.

Luettuasi tämän vuodatuksen, suosittelemme lukemaan vielä Rock, Paper, Shotgun -sivustolle kirjoittavan John Walkerin henkilökohtauksen blogauksen #GamerGatesta.