Kukaan ei lie jäänyt paitsi tämän kuun 2. päivänä Yle TV2:lla ja Areenassa esitetystä Assembly-finaalista, jossa elektronisen urheilun huippujoukkueet ottivat mittaa toisistaan ilmiömäisen suositussa Counter-Strike: Global Offensive -pelissä. Nekin, jotka eivät suoraa lähetystä katsoneet, ovat viimeistään tällä viikolla kuulleet siitä. Hyvä niin.

“Väkivaltaa televisiossa!”, “Tätäkö lapsillemme näytetään?”, “Aikuiset miehet leikkivät pikkupoikien leikkejä!”, “Minun verorahoillani!”.

Muun muassa internetin yksinhuoltaja- ja vauvafoorumit täyttyivät suuttumuksesta, josta suurin osa meni hyvätapaisen trollauksen piiriin. Toiset, kuten lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, ilmaisivat huolestuneisuutensa asialliseen sävyyn lajia jopa kehuen. Toiset, kuten Uuden Suomen kustantaja ja Teoksen hallituksen puheenjohtaja Niklas Herlin, taas vetivät antaumuksella palkokasvia sierainta pitkin sisälleen.

Kirjoituksessaan Herlin julisti vouhottavin virkkein elektronisen urheilun roskaviihteeksi ja oli käärmeissään television ohjelmakartan muuttamisesta. Lisäksi hänen mukaansa televisiosta on sopivaa nähdä The Wire -sarjan sisältämää huumeiden käyttöä, petoksia ja väkivaltaa tai Ukrainan ja Gazan tilanneraportointia, mutta sama videopelilähetyksen muodossa on jollain tapaa paheksuttavaa, ehkä jopa moraalitonta. Onneksi Yleisradion tehtävä on sivistää kansaa rehellisesti ja edistää hyvää kulttuuria ruusuisilla ihannekuvilla täytetyn roskaviihteen sijaan.

Vaan kuinka sitten kävikään. Herlin teki tietämättään palveluksen lajille. Jo muinaisista ajoista lähtien erityisesti kiistanalaisen taiteen demonisointi on tehnyt sille vain hyvää – olipa kyseessä sitten kirjallisuus, elokuvat tai säveltaide. Taide, joka ei kansan parissa herätä vahvaa paheksuntaa, ei synnytä keskustelua eikä näin ollen vie kulttuuria eteenpäin. Miten eräs sanonta kuuluukaan? Jos kaikki vihasivat, pieleen meni – jos taas kaikki pitivät, pieleen meni silloinkin.

Myös elektronisen urheilun tapauksessa kielteinen julkisuus on parasta mahdollista julkisuutta ja siksi Herlinille osoitan kiitokseni. Yleisradiota puolestaan kiitän verorahojeni oikein kohdistamisesta (omistan The Wire -sarjan jo DVD:llä, joten en ole harmissani yhden jakson menettämisestä). Kohun kautta sekä elektroninen urheilu että pelaaminen ylipäätään pysyvät edelleen vahvana ihmisten tietoisuudessa, mikä toivottavasti rohkaisee entisestään ennen pelejä varttuneita vanhempia tutustumaan ihmistaimiensa harrastuksiin ja ottamaan asioista selvää. Asiaan kuin asiaan pitää nimittäin perehtyä ennen sen arvostelemista.

Viime lauantai merkitsi pelaamisen saralla jälleen suuren kulttuurillisen muutoksen edistysaskelta. Luutuneet käsitykset pelaamisesta muuttuvat hiljalleen sulkeutuneesta ja syrjäyttävästä lasten leikistä kohti sosiaalisesti hyväksyttävää harrastusta. Harrastuksiahan me ihmiset tarvitsemme. Tästä seuraava edistysaskel onkin voida urheilla Suomessa ammatikseen myös elektronisesti, mikä on vain ajan kysymys ottaen huomioon viikonlopun katsojaluvut ja tapahtumasta virenneen keskustelun.