[ingressi]Wolfensteinin linnassa vanha veri ei kuivu, se vain jatkaa juoksuaan jo kolmatta vuosikymmentä.[/ingressi]

Päteekö sanonta “nappi pohjaan ja natsit kuuhun” yhä, kun käsittelyyn otetaan MachineGamesin kehittämä Wolfenstein: The Old Blood -lisäosa? Ainakaan tällä kertaa ei vierailla kuussa, mutta aseet laulavat siitä huolimatta.

Wolfenstein: The Old Blood heittää pelaajan jälleen vanhoihin maisemiin – nimittäin vuonna 1981 ensimmäistä kertaa Muse Softwaren Castle Wolfenstein -pelissä esiteltyyn Wolfensteinin linnaan. Nostalgiaa herättävä maisema linnan edustalla tuntuu hyvältä.

Monelle The Old Blood palauttaa arvatenkin mieleen id Softwaren Wolfenstein 3D:n. Tämän selittänee se, että peli sijoittuu vuoteen 1946 kun taas The New Order kertoi vaihtoehtoisesta maailmanhistoriasta vuonna 1960.

Vaikka The Old Bloodin alku onkin hidastempoinen, pelaajalle annetaan jo aikaisessa vaiheessa kädet täyteen aseita, jotta kunnon rellestys voi alkaa. Taistelut käydään usein suuria vihollisjoukkoja taikka muutamia vahvempia vastustajia vastaan. Viholliset ovat suurimmaksi osaksi tuttuja_ The New Orderista_, mutta vuosilukujen erot huomioon ottaen eroavaisuuksia löytyy. Kokonaisuudessaan The Old Bloodin jaksotus on toteutettu mainiosti taisteluiden, hiiviskelyiden ja silkan etenemisen välillä.

Aseistus on muuttunut paljon The New Orderiin verrattuna, ja suunta on selkeästi parempi. Eri aseita käyttää The Old Bloodissa paljon mieluummin eikä pelaajan ole tyytyminen siihen perusvarmaan rynnäkkökivääriin. Aseet ovat myös tarpeeksi tehokkaita, joka lisää niiden mielekkyyttä. Aseiden vaihteluun motivoi vielä alkuperäispelistä tutut “perkit”, eli kyvyt, joita avataan eri asioita suorittamalla, kuten esimerkiksi ampumalla tietyllä aseella tietty määrä vihollisia.

Suurimman uudistuksen The Old Bloodin arsenaaliin tuo rautaputki, joka lisää peliin muutamia uusia mekaniikoita. Putkea voi käyttää joko kahden käden aseena tai kumpaakin puoliskoa omassa kädessään. Putkella onnistuu tiettyjä seiniä pitkin kiipeäminen joiden, jolloin pelaaja vuorottelee käsiä painamalla niitä vastaavia painikkeita. Luukkuja saa väännettyä auki ja vahingoittuneita seiniä saa hajotettua palasiksi. Hienoin ominaisuuksista on kuitenkin oven auki vääntäminen, jolloin BJ Blazkowicz kampeaa putken pitämään ovea auki. Tämän jälkeen pelaajan on tarkoitus liukua oven ali samalla putken mukaansa napaten.

Vaikka aluksi The Old Blood ei tuokaan hirveästi mitään uutta verrattuna The New Orderiin, on sitä silti mukavampi pelata vaihtelevien ympäristöjensä ansiosta. Pelaajaa heitellään linnan käytäviltä aina viemäreihin ja onkaloihin asti. Erilaisia pelialueita löytyy kiitettävän paljon, jonka vuoksi maisemat eivät ala toistaa itseään liikaa.

Juuri kun peli alkaa tuntua siltä, että se olisi antanut kaiken tarjottavan, alkaa mieluisia yllätyksiä sadella oikein urakalla. Pelin loppupuolisko todella räjäyttää tajunnan pirstaleiksi yllättävyydellään. Pelin kesto on noin kahdeksan tuntia joka on todella hyvä mitta lisäosalle, jollainen The Old Blood on.

“Kokonaisuudessaan The Old Bloodin jaksotus on toteutettu mainiosti taisteluiden, hiiviskelyiden ja silkan etenemisen välillä.”

Myös The New Orderissa loistaneet Wolfenstein 3D -unet ovat tarjolla, ja niihin pääsee totutusti käsiksi nukkumalla ympäri linnaa sijaitsevissa sängyissä. Nämä minipelit takaavat vaihtelua jatkuvaan räiskintään, kun pääosassa on avainten etsintää ja oikeiden ovien löytämistä.

The Old Blood onkin kokonaisuudessaan mahtava lisäpaketti, oli sitten The New Orderin pelannut tai ei. Se tarjoaa tuntikausiksi mukaansa tempaavaa toimintaa nostalgisilla elementeillä rikastettuna ja upeiden ympäristöjen muodossa sopien myös kiireisemmälle pelaajalle pituutensa puolesta. Toivottavasti MachineGames tarjoilee samaa soppaa eri maustein vielä jatkossakin.

Wolfenstein: The Old Blood on saatavilla PC:lle, Playstation 4:lle ja Xbox Onelle.