Hotline Miami 2 -arvion toisessa osassa ruoditaan itse peliä. Lue myös arvioparin ensimmäisestä osasta katsaus pelin musiikeista.

Hotline Miami 2

[ingressi]Hotline Miami 2: Wrong Numberissa kaikki on edeltäjäänsä suureellisempaa aina mutkikkaasta tarinasta pitempiin tasoihin saakka. Mutta miksi?[/ingressi]

Alkuperäisen Hotline Miamin (2012) eräässä kohtauksessa pelaajan hahmo joutuu kolmen psyykeensä olomuodon eteen, joista eräs kysyy tältä: “Pidätkö ihmisten satuttamisesta?”. Hotline Miami 2: Wrong Number muuttaa kysymyksen kiusallisen toteamuksen muotoon: taidat sittenkin pitää ihmisten satuttamisesta.

Kyse on myös tietoisesta itsensä satuttamisesta, joka tuli tutuksi jatko-osaan päättyneen pelisarjan ensimmäisessä osassa. Vihollislauma toisensa jälkeen odottaa pelaajaa, jonka henkeä ei säästellä pienimmänkään virheen edessä. Masokistisimulaattoreille uskollisena tälläkään kertaa kuoleminen ei pakota katsomaan latausruutua, vaan jatkaa voi heti; useimmin tallennuspisteeltä, toisinaan kentän alusta.

Jatkuvan epäonnistumisen aikaansaama flow-tila pidetään päällä tälläkin kertaa, vaikka väkisin. Kuole ja yritä uudelleen, uudelleen, uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleen…

Tämä rinnasta irrotetun sydämen tahtiin sykkivä ja tyylitelty väkivaltaooppera loi perustuksen kaikelle ensimmäisen Hotline Miamin viehätykselle. Harvoin ovat estetiikka ja pelimekaniikka kätelleet toisiaan näin kauniissa merkeissä. Peli teki kehittäjä Dennaton Gamesista ja julkaisija Devolver Digitalista kerralla indiemaailman puhutuimpia kohteita, joten odotukset muutamaan kertaan lykätylle jatko-osalle vain kasvoivat viikko viikolta.

Ensimmäisen Hotline Miamin tyyli on todistetusti velkaa Nicolas Winding Refnin vuotta aikaisemmin ohjaamalle elokuvalle Drive, jossa Ryan Gosling näytteli harvasanaisen kostajan roolin. Kun Driven logo piirtyy vaaleanpunaisella tekstillä kankaalle, voisi melkein olettaa jonkin Hotline Miamin musiikkiraidan kappaleista alkavan soida. Olipa Refnin nimi mainittu pelin lopputeksteissäkin.

Wrong Numberissa kaikki on edeltäjäänsä suureellisempaa aina mutkikkaasta tarinasta pitempiin tasoihin saakka. Jos ensimmäinen Hotline Miami oli kuin tyylipuhdas Refn, niin jatko-osaa voisi verrata itävaltaisen elokuvaohjaaja Michael Haneken filmeihin. Wrong Number tarjoaa toki hedelmällisen pohjan jokaisen omiin tulkintoihin:

https://twitter.com/Campster/status/576220227886682112

Harmillista tosin on, että tekijöiden suuret visiot purkavat osittain sitä kuumeista ja surrealistista taianomaisuutta, joka ensimmäistä osaa pelatessa vallitsi. Ongelmana on puuduttavuus, joka ei niinkään johdu tarinasta, vaan karikoista pelattavuudessa.

Suurin kompastus jatko-osassa on sen ylimitoitettu kenttäsuunnittelu. Kentät ovat entistä laajempia, mikä tietää enempi vihollisia. Paperilla tämä ei kuulosta ongelmalliselta, mutta kun otetaan huomioon, miten huonosti suuret kentät toimivat ylhäältä alas kuvattujen pelien ja varsin vaatimattoman tekoälyn kanssa, muuttuu ääni pian kellossa.

Ei ole hauskaa kuolla ruudun ulkopuolelta tulevaan haulikonlaukaukseen, kun on ensin huolellisen järjestelmällisesti vaaninut nurkkien takana ja puhdistanut aikaisemmat huoneet. Wrong Number kannustaakin surutta enempi vihollisten väijymiseen ja parhaimman reitin etsintään kuin reagoivaan kokeiluun ja siitä syntyvän nopean palautteen johdattamaan onnistumisen riemuun.

Kuolema on halpamainen ystävä, ja Wrong Numberissa se perii velkansa takaisin moninkertaisilla koroilla.

Hotline Miami 2

Ensimmäisen Hotline Miamin tarina oli kevyestä käsikirjoituksesta huolimatta kiinnostavaa arvuuttelua tappajan oikeasta henkilöllisyydestä, missä pelaaja toimi eräänlaisena meediona tai välikätenä toteuttaessaan tuntemattomien puhelinsoittojen kautta tilattuja veritekoja.

Wrong Number soittaa kirjaimellisesti väärään numeroon, sillä jatko-osassa nämä soitot lankeavat usealle eri “uhrille”. Viesti on sama: jossain jotkut onnettomat kaipaavat hoitoa, siis pelaajan tarjoamia palveluksia. Motiivia ei edelleenkään kyseenalaisteta sen enempää, vaan tärkeämpää on totella.

Eräs Hotline Miamin koukuista oli tarjota äärellinen määrä tapoja edetä riippuen siitä, millaisen naamion hahmolleen valitsi tason alussa. Etkö halua aiheuttaa melua? Valitse tiikeri ja niitä vastustajat pelkin nyrkein. Pidätkö vastustajien yllättämisestä? Valitse aasi ja anna päälle kaatuvien ovien tehdä vastustajista selvää jälkeä. Naamioiden valinta oli oivallinen tapa lisätä läpipeluulle ripaus persoonallisuutta, joskin se herkästi johti myös siihen, että oman suosikkinaamion avulla pelasi valtaosan pelistä läpi.

Wrong Numberin useamman hahmon kaartin kääntöpuolena omat pelisuoritukset jäävät vähemmän persoonallisiksi, sillä naamioita ei voi valita kuin muutamassa tilanteessa ja silloinkin vain muutamasta eri vaihtoehdosta.

Uudet hahmot ovat onneksi hyvällä tavalla värikkäitä, joista eniten nautin pelatessani viisipäisellä fanijoukolla, jotka ihailivat ensimmäisen osan hahmon toimittamia surmatöitä. Fanijoukon mätinä omenina ovat joutseniksi naamioituneet sisarukset, joista toinen kampeaa vastustajat lähitaistelussa moottorisahalla ja toinen pysyttelee etäällä tuliaseen turvin. Kaksikko on erittäin vaikea ohjattava, sillä toinen sisaruksista juuttuu jatkuvasti huoneiden kulmiin ja ovenkarmeihin. Itku oli herkässä, kun eräs taso oli nimenomaan pelattava läpi tällä kaksikolla.

Tuhovoimaisin puolestaan on pelin kansikuvaakin koristava entinen sotilas, jonka silmien kautta eletään vuosien 1985–86 Havaijille sijoittuvissa takaumissa kylmän sodan viimeisiä hengenvetoja. Nämä osuudet tosin ovat selkeästi pelin vaikeimpia, joten tuhovoimaa on syytäkin olla mukana. Mainitsinko jo ne tarpeettoman laajat tasot?

Kiinnostavin hahmoista on näyttelijä Matin Brown, lavanimeltään The Pig Butcher, jolla on vaikeuksia erottaa faktaa fiktiosta, mikä johtaa hahmon karuun kohtaloon myöhemmin pelissä. The Pig Butcherin hahmo toimii eräänlaisena mikrokerrontana pelistä. Käsitämmekö todella edes, mitä on tapahtumassa?

Hotline Miami 2

Ennen kaikkea Wrong Number tiedostaa olevansa jatko-osa eikä häpeile peitellä sitä.

Ennakkokritiikissä tartuttiin alun elokuvan kuvauksissa tapahtuvaan kohtaukseen, jossa pelaajan hahmo automaattisesti raiskaa naisen ilman, että siihen voi puuttua. Kohtauksesta nousseen kohun myötä kehittäjä Dennaton Games päätti toteuttaa peliin kytkimen, jolla kyseisen kohtauksen voi ohittaa. Todellisuudessa nopeasti ohimenevä kohtaus ei ole niin paha, mitä se voisi äärimmillään olla.

Tarinan kannalta merkityksettömän kohtauksen suurin virhe on sen sijoittaminen pelin alkuun ennen kuin edes hahmoihin on päästy käsiksi, jolloin se on kenties paras esimerkki tarpeettoman väkivallan troopista. Tämän voi todeta, vaikka peli on muutoinkin täynnä raajojen katkomisia ja päiden irti leikkauksia, joilla pelihahmojen psykoottisia edesottamuksia alleviivataan. Herää kysymys miksi kohtaus edes täytyi laittaa mukaan peliin, kun sen voi kuitenkin ohittaa?

“Harmillista tosin on, että tekijöiden suuret visiot purkavat sen kuumeisen ja surrealistisen taianomaisuuden, joka ensimmäistä osaa pelatessa vallitsi.”

Hotline Miami 2: Wrong Number yrittää kovasti olla kiivaan poliittinen peli ottaessaan brutaalin värikkäine tyylikeinoineen vahvasti kantaa ihmisten mediankulutukseen. Rönsyilevä toteutus kuitenkin unohtaa, että ensimmäisen osan viehätyksen perusteena oli puhdas – joskin buginen – ongelmanratkaisu loputtomilla uusintayrityksillä. Jatko-osan kannalta nämä ideat on vesitetty uhraamalla kaikki potentiaali suuria tavoittelevalle tarinalle.

Kun lopulta on aika vetää langat yhteen, tehdään se tavalla, joka mahdollisesti kielii tekijöiden turhautumisesta. Perusteeton keinahteleminen sieniä nauttineena tappajana psykedeelisissä kohtauksissa on muodollisesti kaunista narratiivia, mutta ei anna pelisarjalle sen arvoista loppua saati poista pitkittyneen ja turhauttavan matkan hiertämiä rakkoja käsistä.

Siinä missä ensimmäinen Hotline Miami oli neonväreihin puettua nihilismiä suoraan suoneen injektoituna, on Wrong Number kevyt tabletti antibioottia, joka jättää vatsan ärtyneeksi. Ei suositella alkoholin kanssa.

Hotline Miami 2 julkaistiin 10. maaliskuuta.