Harvan indiepelinkään ominaisuuksiin kuuluu virtuaalinen aikakone, joka vie tunnelman vuosia taaksepäin – siis hyvällä tavalla. Entisinä aikoina 10tonsin kehittämä ja julkaisema Crimsonland olisi todennäköisesti kuulunut juurikin niihin ensimmäisiin peleihin, jotka saivat vanhemmat huolestumaan lastensa sosiaalisen elämän puutteesta ja holhousyhteiskunnan pelien väkivaltaisuuksista; ja tässä tapauksessa uskonmiehet saatanallisesta heavy-rock -taustamusiikista.

Aloituskuva antaa olettaa, että tiedossa olisi aivotonta yhden miehen mörköjen räiskintää vieraalla planeetalla (toim. huom. muistuttaapa kuva muuten kovasti erästä toista peliä -Niko). Mistään strategiapelistä ei ole kyse, mutta kun alienit ovat muutaman kerran ahdistaneet pelaajan nurkkaan ja vyöryneet massoittain päälle, alkaa jo tarvita jonkinlaista nopeaa taktikointia. Tai vaihtoehtoisesti hermoja lepuuttavaa kävelyä viileässä syysilmassa.

Perusidea on todellakin räiskintäpelien perusidea – eli tuhotaan kaikki mikä liikkuu, ampuu, tai synnyttää edellä mainittuja. Aseita löytyy pistoolista haulikkoon sekä konekivääristä plasma-aseeseen. Pisteitä tietysti kerääntyy möttiäisiä tappamalla.

Crimsonland

Pelin eteneminen on jaoteltu kahteen eri osioon.

Quests-osiossa läpäistään tasoja sekä avataan niitä ja uusia aseita. Ensimmäiset pari tehtävää ovat rauhallista totuttelua – ainakin itselleni – hieman outoon ohjaukseen, jossa ylhäältäpäin kuvattua hahmoa liikutellaan näppäimistön WASD-näppäimillä ja tähtäintä hiirellä. Tyhjälle kentälle ilmestyy muutamia vieraan elämänmuodon edustaja, jotka on helppo läsäyttää verimassaksi yksi kerrallaan. Hetken päästä sitä kuitenkin huomaa harventavansa hikitukkana tietään ulos ötökkälauman keskeltä. Vaikeusaste siis kasvaa yllättävän nopeasti, mutta samalla onneksi myös aseiden kirjo lisääntyy. Jokainen tehtävä tosin alkaa pelaaja pistooli kourassa, mutta ympäri pelikenttää putkahtaa aseita, mitä nyt on saanut avattua lukituksesta. On kokonaan eri asia saako niitä napattua vihollisjoukkojen keskeltä, minne ne yleensä tuppaavat ilmestymään. Kentälle generoituu myös muuta tarpeellista, kuten esim. erilaisia bonuspaukkuja, jotka listivät ympäriltä enimmät mäkäräiset.

Survival-osiossa on tarkoitus saada mahdollisimman paljon pisteitä. Kentälle tulee pikkuhiljaa jos jonkin näköistä zombieta tai muuta oliota ja niitä rätkimällä pistemäärä taas kasvaa. Tasot puolestaan kasvavat pistemäärien mukaan ja jokaisen tason alussa saa valita jonkin erikoisen bonuksen. Jokaisen pelaajan pisteet kerätään listaan, jonka näkee ennen pelin alkua. 15 listan ensimmäistä sekä suurimmat pistemäärät maittain ovat katsottavissa täällä.

Crimsonland on koukuttava, todellakin. Alkuun pääseminen tapahtuu nopeasti ja yksinkertaisesti eikä outo ohjaustapa kauaa haittaa. Peli ei käytännössä kysele saati neuvo mitään turhaa. Tilantarvekin on niin vähäinen, ettei kovalevy edes huomaakaan koko peliä (n. 80 Mt). Tekemisen puutteen pikaiseen helpotukseen suosittelen peliä lämpimästi. Vaikka pelin idea ei uutuuksilla juhlikaan, niin jälki on laadukasta.

Ai niin, yksi asia jäi vaivaamaan: miksi asetukset löytyvät Extra-valikon takaa?