Modernin pelinkehityksen ja vanhoja aikoja haikailevan retroilun on usein erottanut suuri kuilu. Retroa toteutettaessa jäljennetään onnistuneesti vanhojen pelien tunnelma aina ääniraitaa, ohjattavuutta ja grafiikoita myöten, mutta pelaajien harmiksi myös ne puutteet jäävät lopulliseen tuotteeseen. Montaako sellaista viime vuosien aikana julkaistua peliä olet pelannut, jossa esimerkiksi kuolema palauttaa jatkuvasti tason alkuun ja uudelleenyritykset on rajattu tiettyyn määrään? Shovel Knight ei lankea näihin sudenkuoppiin vaan esittelee kattauksessaan vain nostalgian parhaat puolet.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että Shovel Knight olisi pelinä liian helppo vaikka kaltaiselleni tasoloikkaveteraanille sen ensimmäiset tasot menevätkin lähes kokonaan osumaa ottamatta. Sen sijaan, että pelaaja heitettäisiin jo ensimmäisessä tasossa infernaalisten haasteiden äärelle Shovel Knight kiristää vaikeustasoa seikkailun edetessä maltillisesti – siis tekee sen juuri oikein. Tasojen läpäisy perustuu edelleen hartaaseen opetteluun, mutta epäonnistumisesta ei rankaista peli-iloa syövällä pakkotoistolla. Kuoltuaan pelaaja voi aloittaa lähimmältä tallennuspisteeltä ja kuolemassa menetetyt rahavarat löytyvät kuolinpaikan tienoilta rahasäkkeinä leijailemasta. Kenttää voi lisäksi yrittää niin monta kertaa peräkkäin kuin on jaksamista, mikä edellä mainittujen ominaisuuksien kanssa lisää kannustimen tutkia jokainen hiemankin salapaikalta näyttävä kolo. Veljet ja siskot, enää teidän ei tarvitse ohittaa houkuttavia kielekkeitä, koska ette uskalla riskeerata pelissä etenemistä väärin ajoitettuun hyppyyn. On hämmentävää, että näin helposti toteutettaviin ja nautintoa parantaviin ideoihin eivät muut kehittäjät ole liiemmin tarttuneet.

Myös tavalliset viholliset ovat kunnioitettavan kokoisia

Shovel Knightin tarinan pääpiirteet eivät ole niitä omaperäisimpiä, mutta niissä on paljon kekseliäitä ja hauskoja yksityiskohtia. Tarina kertoo miekan sijasta lapiolla varustautuneen ritarin ponnisteluista pelastaa taistelutoverinsa Shield Knight, jota ilkeä Lumoojatar (The Enchantress) pitää vankina Kohtalon tornissa (Tower of Fate). Matkalla kohdataan lapiosankarin kanssa kilpailevia seikkailijoita sekä jokaisen matkalla sijaitsevan linnan lopussa oleva persoonallinen ritarivastus. Erilaisia haasteratoja on ripoteltu maailmankartalle ja taitojaan voi käydä päivittämässä kylässä sekä sen lähellä sijaitsevassa ilmalaivassa.

Ehkä selkein esikuva pelille on Capcomin legendaarinen DuckTales, sillä ritarin lapion mekaniikka on jäljennetty Roope Ankan kävelykepistä ja ritari on jalokiville aivan yhtä perso kuin vanha visukinttukin. Lapiolla oikein pogoilemalla välttää monet vaarat ja monessa kohtaa sen käyttö on myös pakollista, vaikka auttavia erikoisliikkeitä voikin repertuaariinsa ostaa. Selvää vaikutetta haetaan myös kylään astumalla, jossa kyläläisten menoa seuratessa tuntuu kuin olisi palannut The Legend of Zelda II: Adventure of Link -pelin pariin – joskin hieman happoisempana versiona.

Varsin yksinkertaisella logiikalla linnasta linnaan etenevän pelin läpäisyyn kului runsaat seitsemän tuntia ja enimmillään kuolin yhdessä kentässä 24 kertaa. Kyseessä oli tietenkin viimeinen vastus, joka on ehkäpä pelin ainoa hermoja rasittava taistelu. Muut vastukset peittosi perinteisesti liikeradat ulkoa opiskelemalla. Rahasta oli matkan aikana harvemmin puutetta, joten sain päivitettyä hahmoni helposti äärimmilleen kun tarinasta oli jäljellä enää arviolta viimeinen neljännes.

Täysissä voimissaan oleva kiiltävään haarniskaan sonnustautunut ritarini loikki säkenöiden vaarojen ylitse kuin vuorikauris ja sinkosi tappavia säteitä lapiostaan. Aivan niin, peliin on upotettu kosolti huumoria, joka ulottuu hahmojen välisestä sanailusta kylän ihmiseläimiin sekä pelin värikkääksi kyllästettyyn satumaailmaan. Metsän keskellä asuu lammessa jättimäinen kala, joka täyttää pikarisi esimerkiksi terveyden palauttavalla myyttisellä nesteellä kunhan otat osaa eriskummalliseen rituaalitanssiin. Kylän keskellä hevoset kulkevat kahdella jalalla ihmisten vaatteisiin pukeutuneena kun itse ihmiset puurtavat selkeästi alemman yhteiskuntaluokan osana arjen askareiden parissa. Mitä me teimme väärin, että hevoset nousivat yläpuolellemme?

Yksityiskohtia on tarkkasilmäiselle pelaajalle tarjolla riittämiin ja niihin voi aina palata, sillä jo läpäistyjä kenttiä on mahdollista pelata yhä uudelleen. Jos niiden vaikeustaso ei riitä, voi pelin läpäisyn jälkeen aktivoida vielä muistakin peleistä tutun New Game+ -moodin, jolloin tasot vaikeutuvat ja esimerkiksi parantavia kalkkuna-aterioita ei seinien takaa enää löydy. Hauskasti terveyttä palauttavien aterioiden tilalle on laitettu räjähteitä. Viimeisten tasojen vaikea pomomaratoni katkasi New Game+ -moodin pelaamisen itseltäni – fysiikkani ja kärsivällisyyteni yksinkertaisesti petti.

Shovel Knightin ja muiden hahmojen kohtaamisia väritetään hauskalla dialogilla

Gamasutran blogissa peliä kehittänyt David D’Angelo kirjoittaa yksityiskohtaisesti siitä, miten Shovel Knight vältti tyypillisten retropelien ongelmat. Tietorikas artikkeli on mielenkiintoista ja suuresti suositeltavaa luettavaa kaikille pelinkehityksestä etenkin 1980- ja 90-luvuilla kiinnostuneille. Tiesitkö muuten, että isot hirviöt NES:n peleissä eivät olleet omia spritejä vaan osa ruudun taustaa? Entä oletko ihmetellyt miksi samoissa peleissä musiikki katoaa lähes kokonaan aina kun ääniefektit astuvat mukaan? Shovel Knightin viehättävyys perustuukin siihen, että se on käytännössä NES-peli ilman laitteen teknisiä rajoitteita. Tästä syystä et voi valmistaa siitä kotipolttoista kasettia oikeaan konsoliin. Konsoliritarien helpotukseksi peli on saatavilla myös Wii U:lle ja Nintendo 3DS:lle.

“The sprite hardware on the NES was not optimal for drawing very large moving objects, due to the limitations it imposed (after all, even a few small ones could cause flickering). To get around this limitation, clever developers displayed big art as animated background tile layers. That is the reason why, whenever you fight a large enemy on the NES, they are usually on a black screen with no background art. The boss is the background.”

Koska Shovel Knight syntyi Kickstarterin kautta, ovat sen tekijät luvanneet paljon. Kaikki ominaisuudet eivät julkaisuun kerenneet, mutta tulevissa päivityksissä on luvassa mm. neljän pelaajan moninpeli, erillinen haastepeli sekä mahdollisuus vaihtaa pelihahmon sukupuolta, mikä tekijöiden mukaan vaikuttaa hieman koko pelin tarinaan. Kickstarterissa tavoiterahoituksen moninkertaisesti saavuttanut projekti täytti eittämättä rahoittajiensa toiveet, mutta toivomme myös luvatun lisäsisällön saapuvan meille pelin julkaisupäivänä ostaneille.

Jake Kaufmanin Shovel Knightia varten säveltämä musiikki on sykettä nostattavaa kuunneltavaa ja levylle on maineikkaan vieraan roolissa osallistunut myös Mega Man -sarjaan musiikkia ja ääniefektejä laatinut Manami Matsumae. Voit ostaa levyn itsellesi digitaalisena BandCampista haluamaasi hintaan.

On monia hyviä syitä haikailla ja palata vuosikymmeniä sitten julkaistujen pelien pariin ja Shovel Knight onnistuu kaivamaan esiin niistä tärkeimmät. Se laittaa sinut kuolemaan kirosanojen saattelemana kerta toisensa jälkeen, mutta kutsuu peittoamaan vielä yhden linnan ennen kuin lasket ohjaimen hikoilevista käsistäsi. Hiottu kokonaisuus on toteutettu taidolla ja rakkaudella, joten on helppo olettaa pelin pyyhkivän hyllyjä jokaisella aikalaispelillä, mikäli tämä olisi julkaistu neljännesvuosisata sitten. Olen syntynyt kaivamaan.