Volume

[ingressi]Kun rikolliset hiipivät, on äänenvoimakkuus syytä pitää matalalla.[/ingressi]

Englantilainen pelinkehittäjä Mike Bithell on tullut monille tutuksi persoonallisesta tavastaan kommentoida pelialan tapahtumia ja ilmiöitä sosiaalisessa mediassa ja haastatteluissa. Niin mobiilialustojen ilmaispelit kuin virtuaalitodellisuuskin ovat saaneet Bithellin suunnalta varoittavaa kritiikkiä, usein humoristisella vivahteella kyllästettynä.

Ennen kaikkea Bithell on mies, joka ympäristöään havainnoivan pelinkehittäjän tavoin mielellään upottaa sanomansa pelin sisälle kätkien sen samalla houkuttavan minimalistisiin tyyliratkaisuihin.

Näin oli myös alun perin vuonna 2010 Flash-pelinä, ja sittemmin PC:lle sekä lähes kaikille muillekin alustoille ilmestyneen Thomas Was Alonen kohdalla, jossa eri värein esitetyt kulmiot seikkailivat kukin kohti omaa tavoitettaan samalla toisiaan auttaen. Parhaiten peli kuitenkin jäi tajuntamme kerrostumiin BAFTA-palkinnon suorituksestaan saaneen Danny Wallacen esittämästä kertojasta, jonka brittiläinen karisma sulatti pelin vakavat teemat nautinnollisen sydämelliseen muotoon. Kukapa olisi voinut olla tuntematta sympatiaa Clairea ja hänen kuviteltua supersankariutta kohtaan.

Elokuussa ilmestynyt Volume on vahvasti Bithellin näköinen peli toimien selkeänä jatkumona Thomas Was Alonelle. Teemoillaan Volume kertoo akuutiksi paisuneen eriarvoisuuden, luokkajaon ja tuloerojen uuvuttamasta englantilaisesta korporatokratiasta kohdistaen samalla ivansa modernin ihmisen digitaalista elämäntapaa kohtaan.

“Bithell on mies, joka ympäristöään havainnoivan pelinkehittäjän tavoin mielellään upottaa sanomansa pelin sisälle kätkien sen samalla houkuttavan minimalistisiin tyyliratkaisuihin.”

Taustatarina on hahmojen nimiä myöten uusintaa Robin Hoodin saagasta, mutta Volume on imenyt vaikutteita selkeästi myös sarjakuvakäsikirjoittaja Alan Mooren V for Vendetta -sarjakuvasta.

Päähahmo Robert Locksleyn arkkivihollinen Guy Gisborne johtaa tulevaisuudessa totalitaarisen kybervaltion nyrkin alle luhistunutta Englantia, jonka aarteita Locksley yhdessä Volume-laitteen muistissa majailevan keinoäly-Alanin kanssa alkaa omia itselleen. Rikokset ovat kuitenkin vain simulaatioita, joilla salainen vallankaappausyritys pyritään kätkemään. Julkisen nöyryytyksen takaamiseksi kaikki simulaatiot lähetetään suorana verkkoon. Tavoitteena tietenkin on riisua tyranni Gisborne oletetusta mahdistaan esittämällä tämä mitättömänä ja haavoittuvaisena vanhana miehenä, jolta varastaminen on helppoa kuin lahnalta.

Volume

Locksleyn matka kulkee läpi museoiden, kirjastojen ja yksityisten asuntojen aina Gisbornen kartanoon asti. Simulaation johdosta mieleenpainuvana tyylikeinona jokainen pelin taso esitetään eräänlaisena virtuaalitodellisuudesta emanoituvana huoneistona, minkä ansiosta eri sijaintien autenttisuudesta ei tarvitse välittää – kunhan palikat ovat kauniisti rivissä.

Puolet tästä palstasta voisi kuluttaa pohtiessa sitä, miksi Bithell on niin kiinnostunut kulmikkaista muodoista, mutta ehkäpä maailmassa on tärkeämpiäkin asioita. Volumen pelkistetty tyyli kuitenkin puhuu omaa vahvaa kieltään.

Virtuaalitodellisuus toimii samalla näyttämönä pelin varsinaiselle kontekstille, joka yllättäen ei kuvaa niinkään kertomusta diktatuurin syleilyyn kahlitun valtion selviytymistaistelusta, vaan kritisoi digitaalista kulttuuria. Ansionsa mukaan saavat erityisesti Twitch-striimaajien sekä YouTube-videontekijöiden egomaanisuus ja ahnas katsojalukujen tavoittelu. Eräässä kohtauksessa Keinoäly-Alanin suljettua suoran lähetyksen rikkoo peli neljännen seinän yllättävällä tavalla kehottaen pelaajaa lopettamaan leikin – eihän tällä ole enää edes katsojia. Mitä hyötyä on tuottaa suoria lähetyksiä tai videoita, jos niillä ei ole katsojia? Jalo tavoite kansakunnan pelastamisesta pitää kuitenkin toivoa yllä.

Volume

Kun pelaaja on saanut kouransa tukevasti ohjaimen ympärille, ei Volumea voi kuvailla vaikeaksi peliksi – jossain määrin haastavaksi ehkä. Viimeisten tasojen kehittyneitä ritareita lukuun ottamatta vartijoita voi paeta helposti kulmien taakse, ja kiinni jäädessäänkin pelaajalle suodaan mahdollisuus aloittaa hyvin läheltä – kiitos tiheään sijoitettujen tallennuspisteiden.

Sopivan lyhytkestoiset tasot tarjoavat muodollista vaihtelua, joskin on myönnettävä, että lineaarisuus muodostuu rasitteeksi. Sen sijaan, että pelaajan sallittaisiin kehitellä omia ratkaisuja vartijoiden ohittamiseen, opitaan ainoa oikea reitti usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Tasoissa on tarjolla erilaisia apuvälineitä, joista ensimmäiset synnyttävät vartijoita harhauttavia ääniä ja viimeiset tarjoavat hieman tehokkaampaa suojaa esimerkiksi äänettömällä juoksemisella.

“Ansionsa mukaan saavat erityisesti Twitch-striimaajien sekä YouTube-videontekijöiden egomaanisuus ja ahnas katsojalukujen tavoittelu.”

Maltillisesti kasvavan vaikeustason ansiosta tasot käyvät hermoille vasta loppusuoralla, joita tasapainotetaan ehkäpä liiaksi vartijoita hetkeksi tainnuttavalla Blackjack-aseella tai näkymättömyydellä. Mutta miksi käyttää aseita hiiviskelypelissä, kun tyylilajin peleissä eteneminen kuuluu mitata älyllä raa’an voiman sijaan?

2-5 minuuttia kestävät tasot ovat ajanottoineen suunniteltu speedrun-harrastus mielessä, mikä tekee YouTube-kulttuurin kritiikistä vielä kohdennetumpaa. Reiluun kymmeneen tuntiin yltävään peliin voi itse kehittää lisäsisältöä päävalikosta löytyvän työkalun avulla.

Volumen ääninäyttelyn osalta olen kuullut paljon moitteita, mutta omaan korvaani Danny Wallace lakonisena keinoälynä ja vloggaaja Charlie McDonnell Locksleyna suoriutuvat hyvin vuoropuheluistaan. Klonkkua Peter Jacksonin Keskimaa-filmatisoinneissa näytelleen Andy Serkisin ei myöskään tarvitse hävetä päänsä aukomista Gisbornen roolissa. Dialogi ja ääninäyttely tuovat tummanpuhuvaan dystopiaan ripauksen virkistävää brittikomiikkaa.

Volume

Volumea on verrattu paljon Metal Gear Solid -sarjan VR-tehtäviin, johon Bithell on todennut pelin vetäneen enempi esteettisiä vaikutteita muun muassa Thiefista, Hitmanista ja Pac-Manista. Vertaus etenkin jälkimmäiseen on sikäli osuva, että Volume ei ole niin monipuolinen peli kuin voisi olettaa. Useimmiten ratkaisuna on juosta vartijan selän takaa tämän ihmetellessä esimerkiksi nurkkaan heitettyä kiiltävää esinettä. Kehittyneemmät vartijat näkevät kaiken ympärillään, mutta tason lopetusta merkitsevään valokeilaan voi juosta helposti, vaikka koko kentän vastustajat olisivat kintereillä. Hiiviskelypelien vakiokomponentit, kuten päälle ja pois kytkeytyvät lasersäteet ja varjoisat ruudut ovat jo konseptina kuluneita eivätkä pelissäkään toimi hyvin.

Yksinkertaisuus muodostuukin Volumen suurimmaksi puutteeksi. Lisäämällä tasoihin esimerkiksi murrettavia terminaaleja (voimakentät deaktivoidaan nappia painamalla), tiirikointia (lukitut ovet aukeavat heti avaimen poimiessa) tai lähitaistelua (Locksley kuolee välittömästi vartijan käsittelyssä) olisi pelin sisältöä voitu merkittävästi rikastaa. Teemoiltaan kunnianhimoinen peli nimittäin uhkaa jäljitellä liiankin uskollisesti esikuviaan, emmekä me enää tällä vuosituhannella tarvitse uutta Pac-Mania.

Ei ole tavatonta nähdä indie-pelin tavoittelevan suuria, mutta Volumen kohdalla rima on kenties nostettu aavistuksen liian korkealle. Olisin mieluummin pelannut 30–50 monipuolista ja kokeilevaan pelaamiseen kannustavaa tasoa, kuin 100 lyhyttä jaksoa, joista ensimmäinen viidennes kuluu pelaajan opastamiseen.

Nautinnollista hiiviskelypeliä hakiessa päädyt todennäköisesti ostamaan mieluummin uuden Metal Gear Solid -pelin. Se ei ole väärin, mutta anna Volumelle mahdollisuus, mikäli arvostat nopeasti etenevää ja perfektionismiin vaarallisesti taivuttelevaa seikkailua etkä vaivaannu mekaanisesta yksinkertaisuudesta.

Volume on saatavilla Steamista ja Sonyn verkkokaupoista Playstation 4- ja Vita-konsoleille.

https://www.youtube.com/watch?v=fGdjkc7dLp8