Kello tikittää pelisarjan kolmannessa osassa ja valmistelee sarjaa kliimaksia varten.

Arvio sisältää pienenpieniä juonipaljastuksia, joten älä sano, etten varoittanut. Lue edellisten osion arvio täältä.

Tarinoilla on alku ja loppu. Vaikka loppu on klassisesti odotetuin, sijoittuu mielenkiintoisin osuus tarinasta havaitusti kohtauksiin, jotka tapahtuvat viimeisellä puolikkaalla. TellTalen Wolf Among Us -sarjassa on edetty järjestyksessä kolmanteen kaikkiaan viidestä episodista. Iso paha susi on syönyt kolme possua ja kaksi odottaa vielä vuoroaan. Juonellisesti liikutellaan jo varovaisesti isoa pyörää, mutta varsinaiset pommit pudotetaan viisaasti viimeisissä osissa.

Moraalisesti Wolf Among Us liikuttelee edelleen suuria ajatuksia. Päähenkilö Bigby tasapainoilee mielivaltaisen pahan sheriffin ja empaattisen rikosetsivän välimaastossa. On tiukasti pelaajan päätettävissä kumpaan kallistutaan. Kollega Snow kiinnostaa, mutta nojaa liikaa sääntökirjoihin ja ammattiylpeyteen. Eikö susi kerran eläessään saa repiä vaatteet yltään ja paiskata tittelitomit sekä tyyt seinään? Pimeä tie on eittämättä houkutteleva, mutta eräs nerokkaimmista ideoista pelissä onkin se kuinka muut pelihahmot valintoihisi reagoivat. Hetken hurmiossa kumoon potkaistu ovi tai tylysti kohdeltu sivullinen jäävät painamaan mieltä ja juuri siitä peli pitää huolen. TellTalelle iso kiitos siitä, ettei hahmojen kehitystä ole jätetty taustalle.

A Crooked Mile esittelee sarjassa uutena ideana pelin sisäisen kellon, jolla onnistuneesti luodaan tutkimuksen kriittisyyttä painottavaa tunnetta. Kello tikittää eteenpäin, mitä tahansa valitsitkin. Älä tutki niitä papereita, sillä jonkun henki on vaarassa tälläkin hetkellä. Yritin luovia New Yorkissa mahdollisimman nopeasti jäämättä suustani kiinni, mutta aika loppui silti. Ajan loppu ei onneksi merkitse kaiken loppua. Sen sijaan jotain kiintoisaa tarinasta saattoi jäädä kokematta. Lisää uhrilahjoja jälleenpeluuarvon alttarille on kannettu ja hyvä niin. Tässä vaiheessa houkutus pelata tähän asti tulleet jaksot uudelleen läpi ja nähdä kaikki vaihtoehtoiset polut on kasvanut valtavaksi, mutta lupaan pidättäytyä siitä kaikin voimin.

Bigby and Snow White

Toinen merkittävä uutuus on uusi henkilöhahmo, Bloody Mary. Pahisten puolella kätyrinä toimiva Mary ei ole mikä tahansa neitokainen pulassa, vaan nimeään myöten todella uhkaava ja uskottavasti kirjoitettu hahmo. Kansantarujen mukaan Mary ilmestyy peiliin kun toistat hänen nimensä tarpeeksi monta kertaa. En malta odottaa, että Mary pääsee mellastamaan lisää neljännessä episodissa. Ichabod Crane sen sijaan muuttui toisen episodin lopussa olleen hurjan paljastuksen jälkeen koko lailla veteläksi, mutta ehkäpä vanhalla ketulla on vielä liuta käyttämättömiä kortteja hihassaan.

Pelaaja asetetaan edellisten osien tapaan jälleen kovien valintojen eteen, jotka kysyvät lujaa luonnetta. Kuten totuttua peli rikkoo neljättä seinää toistuvasti. Hahmot tietenkin muistavat aikaisemmat tapahtumat, paitsi silloin kun nasevasti eräässä vaiheessa todetaan, että se yksi baariin sammuva tyyppi ei tätä tule muistamaan. On mahdotonta arvella, miten tehokkaasti olen Fable-hahmojen pakkaa sekoittanut kaoottisella käyttäytymiselläni. Toisaalta on mielenkiintoista spekuloida miten kaikkien näiden valintojen jälkeen saaga viedään viidennessä osassa arvoiseensa päätökseen. Vaikka peli sarjakuvan esiosa onkin, elättelen pientä toivoa siitä, että TellTale sinkoaa täysin pelaajan yllätykseksi juonen omaan irralliseen jatkumoon.

Kolmas episodi parantaa huomattavasti aikaisemmista. Sen ei tarvitse tarjota jatkuvia toimintakohtauksia, sillä pienillä uudistuksilla sekä kiinnostavilla hahmoilla ei tyhjäkäyntiä reiluun 1,5 tuntiin jää.