Pidät pelaamisesta, eikö totta? Miksi muuten olisit tullut lukemaan tätä. Miltä tuntuisi pelata peliä, joka on kuin jonkun toisen ihmisen elämä pahimmillaan? Ei, en puhu Grand Theft Autosta tällä kertaa.

Vagabond Dogin tekemä ja Devolver Digitalin julkaisema inhorealistinen taidepeliksikin mahdollisesti kuvailtava elämäsimulaattori Always Sometimes Monsters lyö pelaajaa kasvoille ja kehottaa katsomaan asioiden kurjan puolen. Niitä on paljon eikä pelin esittämistavassa turhia arastella.

Peli sisältää yhteiskuntakritiikkiä paatoksella, jota valitettavasti harvemmin peleissä nähdään. Oikeata elämää peilataan kivuliaan realistisesti kautta tarinan. Teemme pää tyhjäkäynnillä uuvuttavia töitä tehtaassa laitteita ohjaillen, vapaa-ajalla käymme kaupassa, syömme ja lopuksi nukumme vain aloittaaksemme oravanpyörän uudelleen. Toisinaan hurvittelemme yökerhoissa unohtaaksemme maalliset huolemme. Always Sometimes Monstersin maailmassa harmaaseen arkeen sekoittuu miettimättä huumeita, prostituutiota ja väkivaltaa. Jokaista valoista katua vastaa yhtä varjoisa kuja.

Mutta kuinka synkkä sen maailma oikeasti on? Annetaan esimerkki.

Eräässä kohtauksessa ystäväsi on joutunut sairaalahoitoon heroiinin yliannostuksen vuoksi. Hänellä ei ole vakuutusta saati varaa kalliisiin hoitokuluihin. Eräs juonikuvio on murtautua lääkärin kotiin, tutkia hänen tietokoneensa ja löytää sieltä valonarkaa kuvamateriaalia. Kuvat printataan ja suuri kiristys on valmis. Tohtorilta kysellään hississä kuitataanko lasku tällä vai levitetäänkö tietoa lääkärin salatusta paheellisesta elämästä julkisuuteen? Peli ei viisaasti ota vielä kantaa tekojesi eettisyyteen. On pelaajan harteilla päättää teetkö oikein ja näistä moraalisista ongelmista on Always Sometimes Monsters pitkälti tehty.

Juonessa seikkaillaan eronneena kirjailijana, jolla on vuokrat rästissä ja asunto lähtemässä sen vuoksi alta. Postista odotellaan malttamattomasti kustantajan shekkiä, joka osoittautuukin odotettua pienemmäksi eikä riitä elämiseen. Vuokraisäntä ei kelpuuta puolikasta summaa vaan vie avaimen kädestä. Nukut taivasalla kunnes saat vuokran maksettua. Onneksi läheisen puiston kodittomat jakavat avotulen kanssasi, jotta voit valmistaa ruokaa. Kuvitteellisen Dubstownin kadut ovat perinteisen amerikkalaisen pikkukaupungin kuvastoa keskiluokkaisen työväen ja köyhyysrajan alapuolella elävien asuessa rinnakkain. Yhtäällä istutaan kuppilassa kahvia siemaillen ja toisaalla osoitetaan mieltä purettavaksi määrätyn asuinrakennuksen puolesta. Useilla hahmoilla on paljon kiinnostavaa kerrottavaa maailmasta ja toisinaan dialogia lukiessa voi vierähtää minuutteja. Pelin muut kaupungit eivät ole sen puhtoisempia, sillä niissä tavataan muun muassa korruptiota ja uhkapelejä.

Pelissä on 30 päivää aikaa korjata elämä ja löytää sille uusi suunta. Henkistä pahoinvointia ei auta se, että ex-puoliso on menossa uusiin naimisiin toisessa kaupungissa, jonne pitäisi bussilipullisen verran rahaa saada. Seuraa pätkätöitä niin pimeässä kuin päivänvalossa sekä tilanteita, joista jokainen muokkaa pelin tarinaa omaan suuntaansa. Keskusteluissa tulee eteen valintoja, jotka esimerkiksi estävät tai aiheuttavat toisen hahmon kuoleman joko oman tai toisen käden kautta.

Always Sometimes Monsters #3

Always Sometimes Monstersin rehellisyys iskee lujaa. Menin töihin tofutehtaaseen, jossa kuutioin tofuja, muovailin niistä koneella soijapihvejä ja -purilaisia. Työ oli mekaanista ja puuduttavaa muutaman painikkeen painamista oikeassa järjestyksessä ja se kesti jopa pelissäkin kauan. Pelin sanoma tuli selväksi – tällainen työ ei sovi ajattelevalle ihmiselle. Palkastakin sain vain puolet työvoimatoimiston pitäessä osan jonkinlaisena palkkiona. Pelin antama ambivalentti kuva työelämästä toistuu myös muissa tehtävissä. Menin paikallisen sanomalehden toimitukseen töihin, jossa palkka maksettiin suoraan käteen. Työnantajan mielestä oli parempi, ettei “The Man”, siis valtion suuri käsi, vie lanttiakaan välistä. Toisaalla mainostoimiston copywriterina työskennellessä saa esimieheltä huutia, jos mainoksessa on yksikin tekstinpätkä kirjoitettu sinne päin. Harmaa talous ja huonot työolot elävät ja voivat hyvin myös Always Sometimes Monstersissa.

Seuraavat kappaleet sisältävät pelin juonen kannalta kriittisiä spoilereita, joten lue omalla vastuullasi.

Peli ei tyytynyt ainoastaan seuraamaan sivusta tekojani, vaan loppuvaiheilla olevassa kohtauksessa päähahmon ex-puolison isä yllätettiin lukemasta päiväkirjaani, johon kaikki teot oli kirjattu. On selvää, että pelisääntöjä oiottuani oli isällisen moraalisaarnan paikka. Mieltä kiehtoo silti, että mitä jos olisin jättänyt päiväkirjan sivuja kirjoittamatta. Pahat teot kieltämättä hävettivät jälkeenpäin.

Viimeisessä avainkohtauksessa päähahmo ilmestyi naamioituneena pimeältä kujalta ja kertoi tarinansa kahdelle gangsterille. Tarinan kuultuaan oli heidän päätettävä ammutaanko päähahmo kylmästi vai annetaanko jatkaa elämäänsä. Tässä kohtaa pelin käsikirjoituksellinen erinomaisuus tuli viimeistään selville. Voimme tehdä juuri sen mitä haluamme, mutta harvoin näin suorasti annetaan pelaajan itse päättää voiko valintojen jälkeen vielä elää itsensä kanssa. Tällaista vahvaa itsetutkiskelevaa kerrontaa tarvitaan peleihin lisää.

Olemme kaikki tasa-arvoisia, yhtä hyviä tai pahoja ihmisiä. Joko aina tai vain joskus hirviöitä. Valintoja on tehtävä, mutta voitko elää niiden kanssa? Jos voit, kokeile Always Sometimes Monstersia.