INFRA

Niko Heikkilä

Loiste Interactiven kehittämä INFRA esittelee meille vuosikymmenien talouskasvun hedelmistä nauttiville ihmisille perin vieraan skenaarion, jossa yhteiskunta – tai infrastruktuuri tarkemmin – murentuu ympäriltämme. Sähkö kannettavan tietokoneen ja älypuhelimen lataamiseen, puhdas vesijohtovesi peseytymiseen ja kurkun kostuttamiseen, pattereista hohkaava lämpö sekä turvallinen eristäytyminen mukavuusalueemme ulkopuolella liikehtiviltä ihmisiltä. Ne ovat klassisen tarvehierarkian pohjalla olevia tasoja, joiden estyminen horjuttaisi kenen tahansa modernin ihmisen elämän suunniltaan – paitsi pelin päähenkilönä toimivan rakennusinsinöörin.

Tätä kalseaa asettelua vasten INFRAssa maalataan useita tunteja ensimmäisestä persoonasta kuvattua seikkailua hylätyissä voimaloissa, kaivoksissa ja rustiikkisella maaseudulla. Esteettisesti viehättävä peli on selkeästi ottanut vaikutteita Half-Life 2:n ja STALKER-pelisarjan ympäristöistä. Toisin kuin Tsernobylin säteilyn keskellä, lisäannoksen korutonta komeutta lopputulokseen lisäävät suomalaisen mökkielämän äänet: kosket kuohuvat, linnut visertävät ja heinäsirkat sirittävät. Vehreän puuston lomassa luoviessa voi jo melkein aistia kukkivat koivut ja lämpenevät saunat aina siihen saakka, kunnes pelaaja astuu taskulamppunsa turvin synkkään tunneliin.

INFRAn miellyttävyys jää valitettavasti pitkälti sen pintaan, sillä pelin eriasteiset pähkinät koostuvat käytännössä kytkimien kääntelystä oikeaan asentoon ja esineiden kuljettamisesta toisiin paikkoihin. Alussa tärkeäksi työkaluksi kuvaillun mukana kulkevan kameran käytön unohtaa nopeasti eikä sen tärkeydestä vaivauduta muistuttamaan enää alun jälkeen.

Erityisen halpa vaikutelma jää INFRAn monotonisesta ääninäyttelystä, mutta onneksi päähahmo avaa suunsa lähinnä vain puhelimessa puhuessaan ja uusia paristoja löytäessään. Miksi esineiden löytämistä ei voinut ilmaista tekstinä ruudun reunassa erikoisesti lausutun englannin sijaan on toinen kysymys.

Muutamat säröt toteutuksessa naarmuttavat ikävästi INFRAn kiilllettä, sillä jo alusta käy selväksi, että pelimaailman suunnitteluun on panostettu. Se näkyy esimerkiksi vaikuttavissa rakennelmissa ja taustatarinaa elävöittävissä Stahlburgin kaupungin sanomalehdissä. INFRAssa et luonnollisesti kohtaa vihollisia saati taistelua, sillä niitä peli ei tarvitsekaan. Toisaalta lisäämällä peliin konkreettisen selviytymismekaniikan, olisi ihmisen ja infrastuktuurin välistä raadollista suhdetta voinut tuoda kuitenkin enemmän esille.

Pitäkäämme silmällä, mitä myöhemmin ilmaisena päivityksenä INFRAn omistajille saapuva toinen osa pitää sisällään. Kunnianhimo tekijöillä on jo kohdallaan, joten enää tarvitsee vain tehdä raunioissa luovimisesta jatkuvasti mielenkiintoa ylläpitävä ja sujuva elämys.

Apestorm

Jonni Estola

Apestorm on jyväskyläläisen Snowhoundin kehittämä, sivusta kuvattu mobiilipeli, joka julkaistiin huhtikuussa Android- ja iOS-käyttöjärjestelmille. Pelissä on tarkoituksena lentää ihmiskuntaan kyllästyneiden apinoiden valtaamalla ilmalaivalla ja kerätä banaaneja suorittamalla tehtäviä sekä etenemällä kentästä toiseen rakennuksia räjäyttämällä. Suoritetuista tehtävistä ansaituilla pisteillä pääsee tilastoihin.

Aloittelijoille Apestorm on hieman haastava ja kontrollit ovat aluksi erikoiset, koska ne on suunniteltu kosketusnäytöllisille puhelimille. Kontrollien opettelemisen jälkeen tulee eteen isompi haaste: kenttien vaikeus. Rakennuksiin osuminen on vaikeaa kontrollien vuoksi ja väärien asioiden tuhoamisesta saa miinuspisteitä kuten, jos ammut ohi ja osut puuhun tai maahan, vähenevät pisteet ja kerroin raa’asti.

Apestorm soveltuu ensisijaisesti pelaajille, jotka pitävät paljon mobiilipeleistä.

Paint the Town Red

Miikka Mononen

Jos et ole koskaan ollut tappelussa, mietit koko elämäsi millaista se olisi. Reagointiaikasi, lyöntiesi osumatarkkuus ja niiden taakse tositilanteessa päätyvä voima sekoittuvat ainakin miesten mielissä maskuliinisiin voimafantasioihin siitä, miten juuri hän seisoo joukkotappelun lopussa ruumisröykkiön yläpuolella, murtuneiden luiden ja puhjenneiden sarveiskalvojen päällä.

Jos olet ollut tappelussa, toivot ettet joutuisi ottamaan näistä asioista selvää uudestaan. Iholle pulppuava hiki yhdessä suun valtaavan raudan maun kanssa antavat tunteen siitä, että etuhampaasi irtoavat seuraavan lyönnin osuessa kasvoihisi. Voittajanakin edessä on vain tuomioistuin ja elinikäinen henkinen nöyryytys sen takia, että hakkasit jonkun verille.

Videopelit ovat pohjimmiltaan interaktiivisuutensa ansiosta parhaita fantasioiden toteuttamisvälineitä, joten on hieno huomata, että realismiin pyrkiviä teoksia löytyy myös heille, jotka haaveilevat muiden ihmisten lyömisestä niin kauan, että aivokudos tihkuu sormille.

South East Gamesin Paint the Town Red asettaa pelaajan satunnaisen baarissa, vankilassa tai vaikka diskossa vierailevan henkilön kehoon. Ensimmäisestä persoonasta toimien tavoitteena on vain mahdollisimman suuren kaaoksen aiheuttaminen. Tämä tehdään lyömällä, potkimalla, tönimällä ja hyödyntämällä ympäristöjen lukuisaa irtaimistoa, seiniä ja maastoja.

Varsin yksinkertaisen ohjaustyylin (liipaisimilla lyödään, torjutaan ja tönitään) omaksuu hetkessä, jonka jälkeen väkivalta voi alkaa. Lyönnit päästävät tietokoneen ohjaamiin vihollisiin osuessaan tyydyttäviä rusahduksia, ja varsinaisten liikesarjojen toteuttamisen sijaan keskeiseen rooliin pääsee pelaajan väkivaltafantasioiden vapaaksi päästäminen. Haluatko lyödä lasipullon kahtia ja puukottaa tuntematonta kurkkuun pullontyngällä? Vokseligrafiikoilla se onnistuu.

Ilahduttavimmillaan Paint the Town Red on kuitenkin sen näyttäessä pelaajalle hänen tekojensa seuraukset. Biljardikepin vapina sen osuessa muiden kasvoihin alkaa tyydyttävänä, mutta kallon murtuessa ja aivomassan näkyessä alta tunne on vähemmän hauska. Ensimmäinen kerta, kun hakkaat verenpunaisilla nyrkeillä tiesi vastustajasi haimaan on järkyttävä. Inhorealistinen väkivalta kuitenkin lauhtuu juuri sopivasti Minecraftia muistuttavan ulkonäön ansiosta, että se ei häiritse liikaa – peliä voisi kuvitella pelaavansa lisääkin.

Paint the Town Redissä ei ole vielä Early Access -peliksi varsinaista narratiivia, mutta pelaajan mielessä rakentuva tarina siitä, miten raivohullu murhaa kolmekymmentä ihmistä baaritappelussa kulminoituu siihen, että hän katsoo ympärillään olevan veren, irtoraajojen ja aivomassan määrää ymmärtäen samalla, että tämän kentän pariin hän ei halua palata. Tämä on kenties ensimmäisiä kertoja videopelien historiassa, kun se on paras mahdollinen reaktio, mitä kyseinen teos voi tarkoituksellisesti aiheuttaa.