Sid Meierin ja Firaxis Gamesin uusin hengentuotos pyrkii osaltaan vastaamaan ihmiskuntaa jo vuosikymmeniä piinanneeseen ongelmaan: kauanko rakkaalla planeetallamme on vielä aikaa, ja minne lähdemme täältä kun se aika loppuu? Beyond Earth jättää ensimmäisen kysymyksen avoimeksi, mutta tarjoaa Maan jättäneille uuden kodin avaruuden tähtitarhasta.

Vertailulta vuoden 1999 Alpha Centauriin on Beyond Earthin kohdalla mahdoton välttyä. Eräänlainen identiteettikriisi peliä vaivaakin, sillä se ei näet voi olla varma ollako uusi Alpha Centauri vaiko laajennus sarjan erinomaiseen edelliseen osaan Civilization V:een. Lopputuote ei nojaa vahvasti kumpaankaan leiriin, vaan sijoittuu jonnekin sinne välimaastoon kenties yrittäen tavoitella molempia.

Siinä missä historia, sen tutkimus ja muokkaaminen olivat avaintekijöitä sarjan aiemmissa osissa, on Beyond Earth puhtaasti tieteispeli. Uusi teema muodostuu samalla pelin keskeisimmäksi ongelmaksi, sillä eräs Civilizationin vahvimmista pelillisistä elementeistä on sen historiallisten ja kulttuuristen asioiden opettavuus. Beyond Earth on liian kaukana omasta maailmastamme – eikä tämä ole sanaleikki pelin nimestä. Onneksi tämä on tiedostettu.

Beyond Earth hakee koukkunsa affiniteeteista, joita voisi ajatella sivilisaatioiden hahmoluokkina eivätkä roolipelimäiset elementit rajoitu vain niihin. Sivilisaatio voi suunnata yhdelle kolmesta eri polusta, joita ovat puhtaus, ylivalta ja harmonia. Puhtaus (Purity) edustaa täydellistä biokonservatiivista ajatusmaailmaa, jossa Maan perintö pyritään siirtämään sellaisenaan uudelle planeetalle. Ylivalta (Supremacy) toivottaa transhumanismin nimessä uudet kyberneettiset herransa tervetulleiksi. Ehkäpä mielenkiintoisin on kuitenkin Harmonia (Harmony), jossa sivilisaatio pyrkii täydelliseen symbioosiin uuden planeetan kanssa.

Kuten roolipeleissä yleensä, pelaaja valitsee tien oman pelityylinsä mukaisesti. Valitsemallani harmonian tiellä oli selkeä sotilaallinen etu planeetan eliöstön asettuessa puolelleni. Miksi taistella sellaista vastaan, jota voit hallita?

Sid Meier's Civilization: Beyond Earth

Kritiikin näkökulmasta Civilization on mekaniikoillaan alleviivannut useita tälläkin hetkellä Maassa esiintyviä ongelmia, kuten liikakansoitus, saasteet, ilmastonmuutos ja terrorismi. Muutto uudelle planeetalle siirtää merkitykset harmittavasti varjoon. Beyond Earth kuvastaa huomattavasti enemmän ihmiskunnan ponnistelua luontoa vastaan kuin sen sisäisiä konflikteja. Muut sivilisaatiot ovat edelleen kilpailemassa pelaajan kanssa voitoista, mutta muun sisältönsä ohella ne jäävät laihoiksi. Nämä sivilisaatiot eivät enää edusta valtioita tai kansallisuuksia, vaan monikansallisia ryhmittymiä. Ryhmittymissä on mielenkiintoisia ja tämän päivän yhteiskunnallisia arvoja peilaavia piirteitä, kuten amerikkalaisen kapitalismin puolesta liputtava ARC tai Vladimir Putininkin kaavailema uusi Neuvostoliitto Slaavisen federaation muodossa. Valitettavasti pelimekaniikassa tämä näkyy lähinnä eri suuntausten seuraamisena, jolloin lupaava alkuasetelma hukataan.

Siinä missä historia, sen tutkimus ja muokkaaminen olivat avaintekijöitä sarjan aiemmissa osissa, on Beyond Earth puhtaasti tieteispeli.

Erikoisesti Beyond Earth kertoo alussa asumiskelvottomaksi tehdystä Maasta, mutta jo ensimmäiset askeleet uudella planeetalla kulkevat pitkälti teollisen ja saastuttavan kehityksen polkua. Ettekö te ihmiset oppineet muutamassa tuhannessa vuodessa mitään, kun alatte välittömästi sahaamaan oksaa altanne?

Sarjan aiemmissa osissa johtajilla oli selkeä historiallinen konteksti, jota ei enää Beyond Earthissa ole. Johtajiin on näin ollen vaikea suhtautua, sillä niille ei löydy oikean maailman vastineita. Sivuhuomiona vanhimmat civistelijät muistanevatkin erään sarjan ensimmäisen osan hauskoista hetkistä, jossa ohjelmointivirheen seurauksena Mahatma Gandhista saattoi äkkiä tulla pelin sotaisin johtaja. Beyond Earthissa satunnaisia ryhmittymiä johtavat satunnaiset johtajat satunnaisin aikein, joilla ei ole mitään merkitystä kunhan pysyvät poissa pelaajan takapihalta. En odottaisi kohtaavani vieraalla planeetalla syväjäädytyksestä herätettyä Napoleonia, mutta uusista johtajista puuttuu syvyys. Vertailuna Alpha Centaurin johtajat käyttäytyivät herkullisen ylilyödysti.

Johtajista on kerrottu pelin omassa wikissä, mutta miksei näitä ole upotettu pelin narratiiviin? Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että pelejä on opiskeltava niiden ulkopuolisista lähteistä, sillä kiistatta paras tapa oppia pelistä lisää on pelata sitä. Pelatessa oppiminen kun on hauskaa.

Sid Meier's Civilization: Beyond Earth

Uuden teknologian kehittäminen ei Beyond Earthissa etene enää lineaarisesti vasemmalta oikealle, aakkosten opettelusta laseriin, vaan tutkimus on muutettu verkkomalliseksi järjestelmäksi. Kuten arvata saattaa, pelaajan ei tarvitse tällä kertaa aloittaa opiskelua kirjoitustaidosta, vaan tarjolla on kasa futuristisia tieteitä, joiden hallitsemisesta moni nanotieteiden tohtorikin olisi kateellinen. Mitä kauemmaksi teknologioiden verkossa vaellat, sitä kalliimpaa tutkiminen on. Tutkia voi silti suoraviivaisesti, mikäli päättää ehdoitta seurata omaa suuntautumistaan.

Oman suuntautumisen seuraaminen kannattaakin, sillä helpoin tapa voittaa peli on tutkia mahdollisimman nopeasti juuri ne teknologiat, jotka vievät oman ideologian voittoon. Muita voittoja pelissä ovat perinteinen valloitusvoitto, jossa valtaat muiden sivilisaatioiden pääkaupungit sekä kontaktivoitto, jossa muodostat rauhanomaisen yhteyden vieraan rodun kanssa ennen muita.

Sarjan aiemmissa osissa johtajilla oli selkeä historiallinen konteksti, jota ei enää Beyond Earthissa ole.

Ihmiskunnan uusi koti tähtien tuolla puolen on kaikessa kosteudessa ja synkkyydessään kaukana luvatun maan makeasta paratiisista, kuten vieraalta planeetalta voi odottaakin. Ratkaisu miellyttää enemmän kuin Christopher Nolanin Interstellarissa esiintyneet vesi- ja jääplaneetat, jotka Civilizationin mekaniikat tuntien olisivat joka tapauksessa aiheuttaneet enemmän mieliharmia kuin mielihyvää. Vihertävät metsät ja suot kutsuvat pelaajaa lähettämään joukkonsa niiden joutuessa liian usein kiertämään vieraan planeetan terveyttä verottavaa miasmaa uuden reitin toivossa. Esiluodun kartan myötä havaitsin toistuvasti joutuvani umpikujaan, jolloin tutkijoiden oli löydettävä toinen reitti. Onneksi merelle pääsee yhä, joskin siellä on varottava valtavia tursaita, jotka kirjaimellisesti tuhoavat yksiköitä yhdellä iskulla.

Avaruusolennot ovat yhteiskuntaa vaivaavia syöpäläisiä siinä missä edellisten osien barbaaritkin. Paul Verhoevenin Starship Troopersista vaikutteita ottaneet avaruusolennot ovat parhaimmillaan vaikuttavia ilmestyksiä kauempaakin tarkasteltuna. Jättimäisen piirittäjämadon pommittaminen lentokoneilla tai meritursaan kurittaminen laivaston tykeillä on hauskaa seurattavaa. Vielä hauskemmaksi yhteenotot menevät oman teknologian kehittyessä vastustuskykyisemmäksi muukalaisia kohtaan. Roolipelimäisiä elementtejä hyödynnetään myös armeijan kehittämisessä pelaajan tehdessä valintoja siitä, millaisia bonuksia kukin uusi rakennettava yksikkö saa.

Sid Meier's Civilization: Beyond Earth

Pelin kuluessa en osannut sanoa ohjasiko avaruusolentojen käyttäytymistä jokin mutkikkaampi algoritmi vai oliko niiden aggressiivisuus sattuman sanelemaa. Usein pystyin tutkijoillani kulkemaan suhteellisen läheltä avaruusolentojen yksiköitä niiden kiinnostumatta ja toisinaan ne hakeutuivat luokseni liiankin uteliaina. Pohjimmiltaan avaruusolennot ovat kuitenkin barbaareja uusissa vaatteissa.

Uudistuksilla Beyond Earth hakee kunnianhimoisesti paikkaa painottamalla enemmän kerronnallisia ja roolipelimäisiä elementtejä. Tehtävien tekeminen valitettavasti on typistetty sarja dialogivalintoja tai minitehtäviä, joissa rakennat kaupungin paikkaan X sekä tutkit teknologian Y. Tehtävän suorittamiseen riittää valinta siitä tuottaako vastavalmistunut rakennuksesi yhden yksikön lisää energiaa vaiko ruokaa. Tehtäviä annetaan lisäksi liian usein, jolloin on kiusaus nopeasti katsoa, mitä valinnoista hyötyy ja valita sen enempi pohtimatta se tilanteeseen parhaiten sopiva vaihtoehto.

Civilization ei enää sarjan viidennessä osassa tukenut sotilasyksiköiden pinoamista, jolloin nk. “kuoleman pino” jäi tekemättä. Sama käytäntö jatkuu myös Beyond Earthissa, jolloin sodankäynti on tuttua yksiköiden jonottamista ruuhkaisella kaistalla. Tämä saa erityisesti ahtaissa kartoissa taistelut venymään tarpeettoman pitkiksi, mikä on huono, sillä juuri sodankäynti on usein ollut se tylsin piirre koko sarjassa.

Beyond Earthia kohtaan olen hämmentävän kriittinen vaikka kyseessä on eräs suosikkipelisarjoistani kautta aikain. Valitettava totuus kuitenkin on, ettei pelistä paista sama ideoiden kunnianhimoisuus, joka oli vahvasti esillä Alpha Centaurissa. Peli tuntuukin monessa suhteessa enemmän modilta kuin sarjan arvoiselta itsenäiseltä peliltä. Se ei ole väärä tie kulkea, sillä Civilizationin ydinmekaniikoissa ei yksinkertaisesti ole mitään moitittavaa. Tämäkin peli koukuttaa yhden session aikana pelaamaan yli sata vuoroa kerralla. On kuitenkin tarpeen kyseenalaistaa Beyond Earthin merkitys sarjan kannalta, sillä Brave New Worldin tapaan sen omaksuu parhaiten laajennuksena.

Uudistuksilla Beyond Earth hakee kunnianhimoisesti paikkaa painottamalla enemmän kerronnallisia ja roolipelimäisiä elementtejä.

Kaikin puolin erinomaisen Civilization V:n jälkeen ei Beyond Earth kehitä saati pilaa sarjaa, mutta panokset tuleviin osiin kasvavat edelleen. Voiko näin laajamittaiseen strategiapeliin upottaa rohkeasti Beyond Earthin raapaisemia roolipelimäisiä ja kerronnallisia elementtejä entistä syvemmin? Haluaisin ja odotankin näkeväni sitä enemmän Civilization VI:ssa.