Mistä kaipuumme vanhoja pelejä kohtaan nousee? Miksi nykyisin retropelit ovat suosiossa? Ohjelmassa asiaa pohti Vuoden nörtiksi valittu poliitikko ja Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi (kuvassa).

Ensimmäisenä kaupallisena videopelinä pidetään vuonna 1971 julkaistua Computer Space -nimistä kolikkopeliä. Ensimmäinen hyvin menestynyt mikroprosessoripohjainen pelikonsoli oli Atari 2600, kolmannen sukupolven konsoleista tunnetuin on 8-bittinen Nintendo. Sittemmin 80- ja myös 90-luvun vaihteen konsoleista ja peleistä on tullut himoittuja keräilyesineitä. Moni myös emuloi vanhoja pelejä uusilla pelikoneilla. On jollain tavalla ristiriitaista, että vaikka tämän hetken pelikonsolit ovat tehokkaampia ja grafiikkakorteiltaan kehittyneempiä kuin koskaan, ovat 8- ja 16-bittisen maailmaan estetiikkaa myötäilevät uuden pelit suosittuja. Pelintekijät tekevät tämän päivän konsoleille ja tietokoneille edelleen pelejä jotka ainakin päällisin puolin muistuttavat 80- ja 90-luvuista. Puheen Aamussa puhuttiin videopelinostalgiasta.

Varhaisista pelimuistoista Kasvi mainitsi suositun Elite-avaruusstrategiapelin, joka saa Kickstarter-kampanjan kautta jatkoa Elite: Dangerousin muodossa Frontier Developmentsin kehittämänä. Tuoreemmista peleistä Kasvi puolestaan odottaa tässä kuussa julkaistavaa Civilization: Beyond Earthia. Valinnat eivät ole huonoja, mutta mättääkö uusissa peleissä erityisesti jokin?

“Peleissä oli ennen parempi käsikirjoitus. Kun peli oli pienen tiimin hallussa, se kokonaisuus toimi paremmin. Tällä hetkellä pannaan liikaa paukkuja siihen, että peli saadaan näyttämään hyvältä. Viime aikoina monet isollakin rahalla tehdyt pelit ovat hyvin köyhiä”, Kasvi kertoo.

Kritiikkiä saa erityisesti Bungien kehittämä ja laajasti markkinoitu Destiny, joka on Kasvin mukaan tyhjä ja ontto kaunis kuori. Destinyn ongelma on sen yksipuolisuudessa. Hyvälle pelille kriteerit ovat yksiselitteiset; pelillä täytyy olla voimakas immersiivinen vaikutus, jolloin se imaisee pelaajan tehokkaasti mukaansa. Lisäksi tarvitaan otteessaan pitävä ja tarpeeksi kiinnostava narratiivi sekä pelaajan omien taitojen ja pelin vaikeuden välinen tasapaino.

Esimerkiksi vanhan ajan tekstiseikkailupeleihin liittyi immersio, joka teki niistä koukuttavia. “Yötä myöten tuijotettiin tekstiruutua”, Kasvi toteaa. Tekstiseikkailuja voisikin verrata mykkäelokuviin, joilla on vahva merkitys elokuvan historiassa.

Taitojen ja haasteen tasapaino puolestaan on kiinnostava huomio, jota on tutkittu myös akateemisesti. Claremontin yliopiston professori Mihaly Csikszentmihalyi on tutkinut teoksessaan Flow: The Psychology of Optimal Experience (1990) nk. flow-tilaa, jossa henkilö uppoutuu käsillä olevaan tehtävään niin voimakkaasti, että esimerkiksi nälkä ja jano voivat hetkellisesti unohtua. Sovellettuna pelaamiseen tilan edellytyksenä on pelin tarpeeksi vaativa haasteellisuus, joka ei kuitenkaan tule omien taitojen tielle. Tällöin pelaaja ei pääse pelissä tylsistymään eikä turhautumaan ja pelaaminen voi jatkua helposti tuntikausia.

Ohjelmassa keskusteltiin myös peliyleissivistyksestä ja -kasvatuksesta. Kasvin mukaan vanhemmat, joilla on ostovoimaa mutta oleellinen pelilukutaito puuttuu, saattavat ostaa lapsilleen sopimattomia pelejä, jotka ovat joko liian vaikeita tai sisällöltään sopimattomia. Pelilukutaito taas karttuu pelaamalla ja pelien vieraaseen maailmaan on kotona hyvä opas – oma lapsi siis.

Takaisin nostalgiaan. Eräs Kasvin huolenaihe on, ettei Suomen varhaista digitaalista kulttuuria, kuten demosceneä, ole taltioitu mihinkään. Tämä huoli on aiheellinen ja ajankohtainen, sillä menneiden aikojen tee-se-itse -kulttuurista olisi nuorilla paljon opittavaa. Kun enää kotikoneilla ei tarvitse itse edes ohjelmoida, on tietotekniikankin tuntemus heikompaa.

Onneksi kuitenkin Skrolli-lehti on kunnostautunut vanhemman tietokonekulttuurin edistäjänä Suomessa, mutta riittääkö se?

Vielä eräs mielenkiintoinen esimerkki retropeleihin liittyen tuli allekirjoittaneenkin suosikkipeleihin kuuluvasta Hotline Miamista, jonka visuaalinen anti voisi hyvin olla 80- tai 90-luvulta, mutta pelimekaniikka on sulavuudessaan tämän päivän standardeille hiottua. Ehkä tässä on syy siihen, miksi niin moni on vaikuttunut retropeleistä. Ne tuovat pelaajalle mieleen omat ensimmäiset pelikokemukset, joissa oli hyvä käsikirjoitus sekä kiehtova maailma yhdistäen ne nykyajan optimaaliseen pelattavuuteen. Arvioimani tänä vuonna julkaistu Shovel Knight on erinomainen esimerkki tällaisesta pelistä.

Kiinnostavaa on myös pohtia, mitä pelinostalgialle tapahtuu 20 vuoden sisällä, kun silloiset aikuiset pelaajat ovat aloitelleet pelaamisen Call of Duty -sarjan ja vastaavien parissa.

Lataa ja kuuntele puolen tunnin mittainen ohjelma Yle Areenasta.